Asuntolassa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen kukin asukas reagoi omalla tavallaan järkytykseen. Emilia oli vaatinut hänet muutettavan vampyyriksi. Kukaan ei ymmärtänyt syytä. Ehkä hän halusi vaan olla jotenkin lähempänä siskoaan, hakea tukea hänestä, joka ei olisi ollut helppoa erilaisten vuorokausirytmien vuoksi. Emilian valvoessa nyt myös öitä, hän tutustui paremmin Scullyyn, Miran vakavasti otettavaan poikaystävään. Ennen he tuskin olivat nähneet toisiaan.

Mira taas yritti jatkaa elämäänsä varastaen sen muilta. Hän kävi usein, joskus jopa kahdesti illan aikana, iskemässä läheisestä baarista jonkun. Hän ei todellakaan kaivannut uutta kumppania itselleen, vaan ilta päätyi aina veren juontiin.

Myös Emilia huomasi pian tarvitsevansa verta elääkseen. Häntä oli aina kuvottanut ajatus toisen ihmisen veren juonnista, kun omakin veri jo ällötti. Lapsena haavan saadessaan hän oli aina vain sulkenut silmänsä ja huutanut kunnes joku tuli piilottamaan veren Paavo Pesusieni-laastarin alle ja puhaltanut hellästi. Mutta pakon edessä oli taivuttava.

Juotuaan verta hän katseli miesparkaa, joka oli muuttumassa vampyyriksi ja pohti, ettei se ollutkaan niin kamalaa. Piti vain puraista pari kertaa veitsenterävillä kulmahampailla, jotta osui kaulavaltimoon, ja imeä verta minkä ehti. Hänet oli täyttänyt lämmin olo, kuin hän ei olisi sillä hetkellä mitään muuta koko maailmasta kaivannutkaan, täydellinen olo.

Emilian täydellinen olo ei vain kauaa kestänyt. Vielä miehen muuttuessa hänen oli juostava vessaan. Hän yritti oksentaa verta pois sisältään. Ajatusten selkiytyessä hän vertasi itseään hyttyseen ja kirosi itsekseen, kun ei saanut oksennettua.

Turhaan yritettyään peruuttaa peruuttamatonta Emilia katsoi itseään peilistä, ja pelästyi, kun ei nähnytkään mitään. Tämäkin vielä, hän ajatteli ja tunnusteli varovasti kulmahampaitaan ja yritti sukia hiuksiansa järjestykseen ilman peilikuvaa.

Emilia muisti taskussaan olevan antivampiriinin. Onneksi sitä jäi vielä, hän ajatteli muistaessaan antaneensa sitä ex-kämppikselleen. Emilia kumosi koko pullollisen kurkkuunsa miettien, ettei kestäisi tämän kaltaista elämää.

Tuskaisen kiemurtelun jälkeen Emilia katsahti peiliin, ja totesi huojentuneena olevansa taas tavallinen ihminen. Hän mietti, ettei kalpeus kuitenkaan olisi häntä pukenut. Aurinko alkoi nousta ja Emilia oli iloinen siitäkin, ettei hänen tarvinnut kokea auringonvalossa kärventymistä, joka häntä olisi vampyyrina odottanut.

Toisaalla taas erään vampyyrin pääsi aurinko yllättämään. Mira oli juuri palannut yölliseltä retkeltään ilman saalista nälkäisenä. Hän oli päättänyt vielä syödä vähän edes jotain, tai muuten nukkumisesta ei tulisi yhtään mitään. Mira tunsi olonsa hieman heikoksi, mutta mietti ehtivänsä ottaa pari keksiä mukaan.

Toisin kävi. Ennen kuin Mira tajusikaan, hän makasi lattialla tajuttomana ja pian sen jälkeen polttava aamu-aurinko jätti Mirasta jälkeensä vain kasan tuhkaa. Scully oli tullut katsomaan keittiöön, mikä siellä kolahti, mutta vastassa oli vain kasa tuhkaa - ja viikatemies. Poika meni aivan paniikkiin nähdessään tuhkan seassa Miran kaulakorun. Eihän tämä voinut olla totta. Scully päätti rohkaista mielensä ja yrittää puhua kaapupää ympäri, jotta Mira saisi vielä mahdollisuuden.

Kauppoja hierottiin pitkään ja hartaasti. Scullyn piti selittää, miksi Miran pitäisi saada toinen mahdollisuus. Viikatemies yritti saada jotain vastalahjaksi, mutta Scully ei halunnut luvata mitään, viikatemiehestä kun ei ikinä tiennyt.

Scully ei antanut periksi, ja viikatemiehelle tuli jo kiire muiden kuolevien odotellessa. Hän päätti antaa vielä yhden mahdollisuuden, mutta muistutti, ettei toista tulisi. Scully katsoi viikatemiehen nostaessa Miran velttoa sielua tuhkakasasta ja oli onnellisempi kuin koskaan.

Mira sai taas ruumiinsa ja sielunsa yhteen ja nousi varovaisesti ylös. Hänen jokaista lihastaan särki ja hän mietti, mitä oli tapahtunut, miksi hän makasi lattialla ja mistä tuhka oli peräisin, hän vannoi, ettei se ollut siinä hänen tullessaan keittiöön.

Kääntyessään ympäri Miraa odotti viikatemies - ja Scully. Hetkessä hän tajusi mitä oli tapahtunut ja hyppäsi suoraan viikatemiehen läpi poikaystävänsä syliin. He halasivat pitkään ja olivat sanattomia. Scully muodosti huulillaan äänettömästi sanan `kiitos` viikatemiehelle, joka poistui paikalta tuhahdellen, mutta pienen pieni hymy synkillä kasvoillaan.

Elämä jatkui rauhallisesti näiden tapahtumien jälkeen. Mira ja Emilia olivat jutelleet yhdessä ja päätyneet siihen, että elämä on lyhyt. Varsinkin Emilia mietti jo innoissaan olevansa valmis hankkimaan jälkikasvua, miksi sitä turhaan odottaisi ja lykkäisi eteenpäin? Nyt häneltä puuttuikin enää mies. Parin illan seuralaista Joelia hän ei varmasti huolisi. Joel oli liian itsekäs ja menossa aina jonnekin. Katsellessaan Miran ja Scullyn yhteiseloa hän oli varma, että löytäisi itselleen vielä joskus samanlaisen miehen, sen oikean.

____________________________________________________________________________